Oliko Hitler hyvä johtaja?
Johtaminen on merkitysopillisesti hyvin hämärä käsite. Mitä se edes tarkoittaa?
Bengt Karlöf kertoo kirjassaan esittäneensä lukemattomia kertoja banaalin, mutta opettavaisen kysymyksen: Oliko Adolf Hitler mielestäsi hyvä johtaja? Karlöfin mukaan kysymyksen esittämisellä he eivät ole hakeneet oikeaa tai väärää vastausta, vaan pikemminkin pyrkineet havainnollistamaan johtamiskäsitteen monimutkaisuutta.
Meillä Suomessa johtamisella taidetaan usein tarkoittaa henkilöstön innostamiseen ja mukaansa saamiseen liittyviä kykyjä. Eli yksinkertaistettuna ja kärjistettynä hyvä johtaja saa toiset tekemään asioita, joita he eivät muuten tekisi. Tätä voisi kuvata käsitteellä ihmisjohtaminen (leadership).
Onhan johtamisella toki toinenkin näkökulma, jota voisi kuvailla managerin roolin avulla. Manageri lienee johdettu latinalaisista sanoista manus (käsi) ja agere (toiminta, toimiminen).
Fakta-lehden nettipainoksessa julkaistiin juttu Hans Dalborgista. Hän kertoi mielenkiintoisen eron leadershipin ja managerin välillä: ”Päällikköä täytyy seurata, johtajaa halutaan seurata.”
Opiskeluaikoinani johtaminen jaettiin Kotteria mukaillen näihin kahteen osaan, ihmisjohtamiseen (leadership) ja asiajohtamiseen (management). Kotterin ajattelutavalle oli tyypillistä seuraava kaksijakoisuus:
Management vs. leadership
Ajat muuttuvat ja uusia ulottuvuuksia on tullut mukaan. Kolmantena dimensiona johtamiskäsitteessä voisi pitää strategian luomiseen ja kehittämiseen liittyviä kykyjä. On olemassa ihmisiä, jotka hyvistä muista johtajuustaidoista huolimatta eivät osaa luoda ja kehittää yrityksen omistajien tavoitteiden täyttämiseen soveltuvaa strategiaa. Tällöin tämä johtaja ei siis täytä johtajan tärkeintä tehtävää. Vastaavasti tunnen henkilökohtaisestikin loistavia strategeja, joiden en toivo koskaan päätyvän operatiiviseen esimiestyöhön.
Nykytrendin mukaisesti neljänneksi dimensioksi on syytä lisätä valmentava johtaminen ja kehittäminen. Tämä nykytrendi näyttää saaneen pitävän junttaotteen muiden johtamisdimensioiden puolestapuhujista, sillä valmentavasta johtamisesta on 2000-luvulla tullut suorastaan hitti. Olemme luoneet käsityksen siitä, että johtajan olisi syytä muuttua kontrolloivasta pomosta valmentajaksi, joka luo oppivaa organisaatiota. Osallistaminen, innoittaminen, tukeminen, sparraaminen ja auttaminen ovat hyveitä, ohjaaminen, seuranta ja valvominen paheita. Aika aikaansa kutakin, tämäkin johtamiskäsitys joskus väistyy uuden ja ehomman tieltä.
Mitä johtaminen siis on? Riippuu siitä, keneltä asiaa kysyy:
- Fayol: Suunnittelua, organisointia, koordinointia, valvontaa
- Kotter: Kehityskulkua, jonka kuluessa ryhmä ihmisiä tai ryhmät ohjautuvat (usein pakottamatta) johonkin suuntaan
- Drucker: Tavoitteiden asetantaa, organisointia, motivointia ja kommunikointia, tulosten arviointia, kehittämistä
- Barnard: Kommunikaatioverkostojen ja organisaation arvojen luomista ja ylläpitoa, henkilöstön sitouttamisen turvaamista
- Mintzberg: Kanssakäymistä, tiedonvälittämistä, päätöksentekoa
- Järvinen: Tuloksiin pääsemistä ihmisiin vaikuttamalla tai heidän avullaan
- Santalainen: Tuloshakuista vaikuttamista, joka kohdistuu yksilöön, ryhmään tai organisaatioon
Johtamisteoriat kehittyvät, aikakausien vaihtuessa johtamiskäsitykset muuttuvat. Sun Wun Kenraalin hyveistä on yli 2000 vuotta kulunut ja johtamisteoriat sekä painopisteet ovat muuttuneet. Jo viimeisen sadan vuodenkin aikana muutos on ollut valtava. Mm. seuraavaa on tapahtunut johtamiskäsityksissä:
- Johtajan piirteet (1900-1940)
- Johtajat erottuvat muista fyysisiltä ominaisuuksiltaan, kyvyiltään ja persoonallisuudeltaan
- Johtajan käyttäytyminen (1940-1960)
- Johtamiskäsityksen fokus siirtyi piirteistä käyttäytymiseen
- Kaksi näkökulmaa: huomio ihmisiin vs. huomio tehtävään
- Hyvät johtajat olivat toki hyviä molemmissa
- Johtamiskäsityksen fokus siirtyi piirteistä käyttäytymiseen
- Kontingenssijohtajaminen (1960-1980)
- Kontingenssiteoriat yleistyivät, niitä sovellettiin myös johtajiin.
- Tilannetekijät vaikuttivat siihen, millainen johtajan itse asiassa tuli olla
- Uusi johtaminen ja hajautunut johtajuus (1980- ja 1990-luku)
- Uuden johtamisen painopisteenä merkityksen johtaminen
- Karismaattinen, transformatiivinen, visiojohtaminen, muutosjohtaminen
- Johtamisen tarkastelua kulttuurillisesta näkökulmasta ja symbolisena toimintana
- Johtajuutta on kaikkialla, se ei ole asemaan liittyvää vaan laajalle hajautunutta toimintaa.
- Johtamiskäsite liitettiin osaamiseen à osaamisen johtaminen
- Uuden johtamisen painopisteenä merkityksen johtaminen
- Paluu juurille (2000-)
- Johtamiskäsitteeseen on otettu uudelleen käsiteltäväksi myös traditionaaliset johtamistaidot, kuten organisointi ja strategian luonti.
- Postmodernistinen johtamiskäsite
- Johtaminen sosiaalisen konstruktion tulos, muoti-ilmiö tai esim. tarina
- Valmentava johtaminen, viidennen tason johtaminen
- Kiinnostus uudelleen johtajan luonteenpiirteisiin
Kaikki nämä modernistiset, symbolis-tulkinnalliset ja post-modernistit määritelmät ja painopistealueet osoittavat että johtamiskäsitystä voitaisiin verrata sokeiden miesten yritykseksi kuvailla norsua. Johtamista voidaan määritellä ainakin johtajan ominaisuuksien avulla, vaikutustapana, valtasuhteena, sosiaalisena roolina, ryhmän sosiaalisen prosessin osana, symbolisena toimintana, kulttuurillisena ilmiönä, muoti-ilmiönä, ihmisten toimintaa ja mielikuvia ohjaavana tarinana tai esimerkiksi sosiaalisia merkityksiä rakentavana ilmiönä.
Explore posts in the same categories: johtaminenMääritelmien perusteella johtaminen on rooli, joka edesauttaa tavoitteellista toimintaa ja jossa vaikutetaan toisten käyttäytymiseen, organisoitumiseen, asemaan ja viestintään. Näistä näkökulmista tarkasteltuna, oliko Hitler hyvä johtaja? Uskaltaako siihen kukaan edes julkisesti vastata? Ecclestonen ennakkotapaus tämän hyvin osoittaa.
Avainsanat: johtajuus, johtaminen, leadership, management, strategia, valmentava johtaminen
You can comment below, or link to this permanent URL from your own site.
elokuu 27, 2009 klo 22:17
Hamel on kehittänyt kysymykset, joilla voi määritellä onko enemmän johtaja vai päällikkö:
Kuinka paljon johtajuutesi perustuu
(a) asemaasi perustuviin valtaoikeuksiin (joihin voi kuulua kyky tehdä yksipuolisia päätöksiä ja allokoida resursseja)?
(b) mahdollisuuksiisi määrätä seuraamuksia ja rangaistuksia (jakaa moitteita, kieltää ylennykset jne.)?
(c) yksinoikeuksiisi hallita ja vallita tietoa, päätöksiä ja rajoittaa pääsyä keskeisiin kokouksiin?
Ja mikä osuus perustuu:
(d) laajalti tunnustettuun viisauteesi ja asiantuntemukseesi?
(e) visioihisi, arvoihisi ja arvokkaisiin persoonallisuuden piirteisiisi?
(f) ainutlaatuisiin organisaationaalisiin kykyihisi (myös kykysi yhdistellä mielipiteitä, houkutella esiin resursseja, rakentaa strategioita ja järjestää toimintaa)?
Kun katsoo noita kysymyksiä niin voi ajatella, että Hitler oli monelta osin hyvä johtaja. Mutta hänen visionsa ja arvonsa olivat sitä luokkaa, että millään muulla johtamisen alueella ei enää ollut merkitystä.
Johtajan näkemys ja arvot ratkaisevat. Jos ne ovat piirunkaan verran vääriä, niin päämäärää ei voida saavuttaa.
elokuu 28, 2009 klo 17:17
Cristina,
Kiitos hyvästä näkökulmasta. Hamel oli minulle uusi tuttavuus, täytyy tutustua häneen tarkemmin.
Voisiko myös johtajan toiminnan piirtää koordinaatistoon, jonka akseleina ovat tuottavuus ja tehokkuus.
Tuottavuudella voisi tarkoittaa juuri johtajan näkemyksiä, arvoja ja päämääriä, joita johtajalta odotetaan. Johtaja voi siis olla hyvinkin tehokas ja aikaansaava saamatta kuitenkaan aikaiseksi mitään hyvää ja haluttua.
Valmentava johtaminen ei ole itselleni tutuinta aihealuetta. Kuinka asiantuntijana määrittelisit valmentavan johtajuuden? Minkälaisista näkökulmista johtajuutta silloin tarkastellaan?
elokuu 28, 2009 klo 18:01
Jaa-a… näitä johtajuuksia on niin paljon – tuskin valmentava johtaminen paljoakaan eroaa muusta hyvästä johtamisesta.
Mutta yritetään:
Valmentava johtaja saa ihmisten ja organisaation energian liikkeelle toivottuun suuntaan, ylläpitää momentumia ja auttaa virittämään energiat yhteensopiviksi edessä olevien tehtävien kanssa .
Valmentava johtaja osaa rakentaa kulttuurin, jossa ihmiset voivat yksilöinä ja ryhmissä toteuttaa parasta osaamistaan ja saavuttaa tuloksia, joita pitää arvokkaina ja joilla pystyy auttamaan organisaation ja yrityksen menestykseen.
Miltä kuulostaa
Tuottavuus/tehokkuus koordinaatisto vaikuttaa erinomaiselta idealta. Silloin voisi yhdistää ne johtamisen eri näkökulmat, jotka lopulta saavat tuloksen aikaan.
elokuu 29, 2009 klo 09:05
Määritelmäsi on hyvä. Arveluni osui siis oikeaan, kun artikkelissa kirjoitin valmentavan johtajuuden painopistealueen olevan takaisin johtajan luonteenpiirteissä.
Koen, että valmentavan johtajuuden aatesuunta on yhdistelmä kontingenssijohtajuutta ja perinteisiä johtajuuspiirteitä nykyaikaisessa postmodernissa organisaatiokulttuurissa. Epävarmassa ympäristössä johtajan kyvyt korostuvat. Olennaista on juuri mainitsemasi kyky rakentaa oikeanlainen kulttuuri ja valjastaa organisaation energia toivotulla tavalla.
elokuu 29, 2009 klo 11:57
[...] Kimmon vastauksen voi lukea täältä. [...]
elokuu 29, 2009 klo 12:57
Ansiokas kirjoitus, jota valmistellessa olet varmasti joutunut pohtimaan kysymyksen moniulotteisuutta pintaa syvemmältä.
Hitlerin luokitteminen hyväksi johtajaksi (ainakin impliseettisesti) oli kuitenkin huolestuttavaa. Ei ainoastaan paternalistisessa mielessä “Hyi sinua!” vaan myös siksi, että myös puhtaasti “johtamisen” näkökulmasta mennään silloin pahasti metsään.
Ymmärtääkseni tämä oli myös Cristina Anderssonin reaktio. (Pidän itsekin Hamelista, vaikken kovin hyvin tunnekaan.)
Lainaan Havardia, joka viittaa Hitleriin muutamaan otteeseen:
“Totuus on se, että jos päämääräni ja keinoni sotivat räikeästi ihmisen luontoa ja arvokkuutta vastaan, johdan vain ihmisiä harhaan. Ajatellaanpa vaikka Leninin, Hitlerin ja Maon ideologioita, joiden nimissä tapettiin miljoonia viattomia ihmisiä.” (Hyvejohtajuus, Providentia 2009: s. 45)
Mitä karismaan tulee, Havardin mukaan aidon karisman perusedellytykset ovat visionäärisyys (suurisieluisuuden hyve) ja sitoutuminen palvelemiseen (nöyryyden hyve). Niihin johtajiin, joilla on nämä hyveet, voi aito karismakin juurtua.
“Emme saa sekoittaa karismaa kansankiihottamisen kykyyn. ‘Johtajat’, joilla on tämä kyseenalainen taito, voivat nostattaa lyhytaikaista innostusta, mutta he herättävät harvemmin luottamusta ja lopulta vain ivaa ja halveksuntaa. Mussolini on tästä tragikoominen esimerkki.” (ss. xiii-xiv)
Anyway: hienoa, että tällainenkin johtamisblogi on olemassa.
syyskuu 2, 2009 klo 08:39
[...] via Oliko Hitler hyvä johtaja? « kjuuti. [...]
syyskuu 3, 2009 klo 12:41
Jos ajatellaan näitä meidän arkipäiväisiä johtajia ja nykyaikaa, niin esitän kysymyksen: saako ideologisin perustein tehdä ihmisiä satuttavia ja jopa sairastuttavia päätöksiä ja tekoja?
Ideologialla, joka perustuu taloudellisen menestyksen ylivoimaisuuteen, perustellaan kaikenlaisia tekoja. Ympäristön tuhoamista, ihmisten huonoa kohtelua ja korruptiota.
Eikö tämä ole aivan samasta ilmiöstä kumpuava seuraus kuin oli aiemmin mainituilla pahiksilla? Silloin karsittiin rotuja, puhtaan kansan nimissä. Nyt karsitaan luusereita omistajan tuotto-odotusten nimissä. Vastaväittäjille todetaan, että näin tämä reaalimaailma menee ja että pitäisi laittaa jalat maahan. Näin varmaan Hitlerkin esikuntineen saattoi tokaista.
Jos johtamisen hyvyyttä haetaan siten, että johtajalla on paremmat arvot kuin Hitlerillä niin ollaan kyllä metsässä. Hitlerillä ei pitäisi olla mitään tekemistä tämän ajan johtamiskeskustelussa. Ylimmäisen pahan tuominen kentälle voi väärällä tavalla pyhittää pienempien pahalaisten teot ja puheet.
syyskuu 3, 2009 klo 13:48
Cristina, olet aivan oikeassa!
Esittämissäsi vertauksissa on hyvin paljon yhteneväisyyksiä. Myös tämän päivän johtamisessa käytetään paljon hyödyksi 70 vuotta sitten käytettyjä keinoja ja perusteluja. Käyttäytymismalli on lähes sama, ainoastaan amplitudi on heikompi. On hyvä, että toit tämän näkökulman esille.
Päivän polttava esimerkki tähän voisi olla lomautukset ja irtisanomiset. Tutkimusmielessä olisi mielenkiintoista tietää, kuinka moni yritys on käyttänyt hyödyksi globaalia taloustilannetta ja Cristinan sanoin karsinut luusereita palkkalistoilta.
Hitlerin esiintuomisessa on useita vaarallisia piirteitä:
a) Hitlerin esiinnostaja usein leimaa itsensä ja keskustelut usein muuttuvat subjektiivisiksi.
b) Cristina kertoikin, että ääriesimerkin tuominen mukaan keskusteluun käytännössä poistaa mahdollisuuden keskustella harmaan eri sävyistä ja todellisista nykyhetken ongelmista.
c) Hitleriä käytetään esimerkkinä lähes missä tahansa keskustelussa, usein tarkoituksena sabotoida todellinen keskustelu.
Käsite on saanut oman wikisivunsa: http://fi.wikipedia.org/wiki/Natsikortti
Otin harkitun riskin kirjoituksen otsikoinnissa. Näin jälkikäteen tarkasteltuna riski kannatti, kirjoitus on saanut aikaan todella hyvää keskustelua.
syyskuu 6, 2009 klo 10:53
Luin tuon Natsikortin wiki-tiedoston. Oli kiinnostava ja jos kerran sana ‘natsikortti’ on yleisesti käytetty sana, sen mukanaolo sanakirjassa lienee oikeutettua. Sanaselitys kuitenkin aiheutti minussa enemmän kulmakarvan kohotuksia kuin ahaa-elämyksiä.
On selvää, että jos Hitler tai natsit mainitaan argumentum ad hominem -mielessä, tehdään vääryyttä sekä keskustelukumppania että keskustelun aihetta kohtaan. Tämä olisi kohta C. Virhe menee jotenkin näin:
1. Henkilö A sanoo X.
2. Henkilössä A on minua ärsyttäviä piireitä.
3. Asia X on siis kyseenalainen, virhe tai naurettava.
Kohdasta A: “…keskustelut muuttuvat subjektiivisiksi”. Itselläni on päinvastaisia kokemuksia. Niissä keskusteluissa, joissa olen ollut mukana, Natsikortti on heitetty pöydälle nimenomaan siksi, että keskustelu on ollut yltiösubjektiivista tai relativisista. Siis se on taantunut asteelle: “Kaikki ovat yhtä oikeassa. Ei ole oikeaa ja väärää, hyvää tai pahaa. Kaikki on suhteellista.”
Natsikortti pistää pisteen tällaiselle järkeilylle. Hitler ja natsit ovat käyttökelpoimen esimerkki siitä, että pahuutta on olemassa ja muistutus siitä, että ihminen on kykenevä siihen — miksei myös tulevaisuudessakin.
Kohdasta B: tämä oli loistohuomio. Äärettömän hyvin sanottu, Cristina. Kiitos tästä ajatuksesta. Omat pikku salaisuudet ja harmaan eri sävyt, Kimmoa lainatakseni, jotenkin kalpenevat kaliiperiltaan mustahitlerin rinnalla.
syyskuu 6, 2009 klo 10:54
Luin tuon Natsikortin wiki-tiedoston. Oli kiinnostava ja jos kerran sana ‘natsikortti’ on yleisesti käytetty sana, sen mukanaolo sanakirjassa lienee oikeutettua. Sanaselitys kuitenkin aiheutti minussa enemmän kulmakarvan kohotuksia kuin ahaa-elämyksiä.
On selvää, että jos Hitler tai natsit mainitaan argumentum ad hominem -mielessä, tehdään vääryyttä sekä keskustelukumppania että keskustelun aihetta kohtaan. Tämä olisi kohta C. Virhe menee jotenkin näin:
1. Henkilö A sanoo X.
2. Henkilössä A on minua ärsyttäviä piireitä.
3. Asia X on siis kyseenalainen, virhe tai naurettava.
Kohdasta A: “…keskustelut muuttuvat subjektiivisiksi”. Itselläni on päinvastaisia kokemuksia. Niissä keskusteluissa, joissa olen ollut mukana, Natsikortti on heitetty pöydälle nimenomaan siksi, että keskustelu on ollut yltiösubjektiivista tai relativisista. Siis se on taantunut asteelle: “Kaikki ovat yhtä oikeassa. Ei ole oikeaa ja väärää, hyvää tai pahaa. Kaikki on suhteellista.”
Natsikortti pistää pisteen tällaiselle järkeilylle. Hitler ja natsit ovat käyttökelpoimen esimerkki siitä, että pahuutta on olemassa ja muistutus siitä, että ihminen on kykenevä siihen — miksei myös tulevaisuudessakin.
Kohdasta B: tämä oli loistohuomio. Äärettömän hyvin sanottu, Cristina. Kiitos tästä ajatuksesta. Omat pikku salaisuudet ja harmaan eri sävyt, Kimmoa lainatakseni, jotenkin kalpenevat kaliiperiltaan mustahitlerin rinnalla.
joulukuu 8, 2009 klo 17:32
Iltalehti julkaisi tänään uutisen otsikolla Hitlerin johtotaidot huomattiin jo 1. maailmansodassa
Jutussa kerrotaan:
helmikuu 10, 2010 klo 08:35
Hitler luki Karl Luegerin (1844-1910) ajatuksia antisemitismistä ja tuli vakuuttuneeksi siitä, että antisemitismi oli oikein. Karl Lueger oli antisemitistisen kristillisen sosiaalipuolueen jäsen (Christlichsoziale Partei), joka oli luterilaisten antisemitistinen poliittinen puolue. Hitler tuli niin vakuuttuneeksi antisemitismin oikeellisuudesta, että hän kirjoitti kirjassaan Mein Kampf näin: “Uskon että tänään toimin Kaikkivaltiaan Luojan tahdon mukaisesti: puolustautuen juutalaisia vastaan, taistelen Herran työn puolesta”.
Antisemitismi johti Hitlerin lopulta siihen lopputulokseen, että natsit toteuttivat juutalaisen kansanmurhan, holokaustin. Hitler ei toiminut Jumalan tahdon mukaan, sillä Jeesus Kristus ei käskenyt tappamaan ketään, vaan rakastamaan lähimmäisiään sekä vihamiehiään. Hitlerin ja natsien toiminta todistaa sen, että he eivät uskoneet Raamatun sanomaan, vaan pahuuden henkivallat eksyttivät heidät suorittamaan kauhistuttavia hirmutekoja. Hitler on myös kirjoittanut kirjassaan Mein Kampf juutalaisista näin: “Paholaisen ruumiillistuma kaiken pahan symbolina ottaa elävän muodon juutalaisessa”. Hitlerin antisemitismi oli pahuuden eksytys, jossa pahuuden henkivallat ohjasivat Hitleriä vihaamaan juutalaisia sekä lopulta suorittamaan kansanmurhan juutalaisia vastaan. On sanomatta selvää, että Hitler ei ollut Raamattuun uskova kristitty, vaan okkultisti joka vääristi Raamatun sanomaa, että saisi “oikeutuksen” hirmuteoillensa.
Katolisen kirkon sisällä on ollut ihmisiä, jotka eivät ole tukeneet antisemitismiä, mutta siitä huolimatta myös katolinen kirkko on ollut koko historiansa ajan voimakkaasti antisemitistinen. Katolisen kirkon antisemitismi vaikutti myös Hitleriin.
Hitlerin antisemitismiin vaikutti erittäin voimakkaasti okkultisti Eckart, Rooman katolisen kirkon antisemitismi sekä myös Lutherin antisemitistinen kirja. Katolinen kirkko harjoitti samaa antisemitismiä kuin saatanalliset okkultismin harrastajat. On siten täysin päivänselvää, että sama saatanallinen pimeyden henkivalta on antisemitismin takana, joka eksytti niin okkultismin harrastajat, katoliset, natsit ja myös Lutherin saatanalliseen antisemitismin harjoittamiseen. Hitler törmäsi antisemitismiin okkultiikan, vääristyneen katolisen kirkon ja Lutherin antisemitistisen kirjan kautta. Hitler vakuuttui antisemitismistä, koska se tuli häntä vastaan joka puolelta ja hän hyväksyi antisemitismin seurauksin, jonka me tiedämme kauhistuttavalla ja ikävällä tavalla historiasta. Hitlerin antisemitismin juuret olivat siis okkultististen salaseurojen sekä vääristyneen kristillisyyden vaikuttamia.
http://koti.phnet.fi/petripaavola/natsiokkultismi.html