Mikä joukossa tiivistyy?

Yhteisöllisyyttä ja päätöksen yhdessä tekemistä pidetään usein vain positiivisena ja tavoiteltavana toimintamallina. Yleisesti ajatellaankin, että yhdistäessään tietotaitonsa, kokemuksensa ja energiansa päätöksen lopputulos olisi tavalla tai toisella yksilöllistä päätöksentekoa parempi.

Ovatko ryhmässä tehdyt päätökset kuitenkaan parempia kuin itsenäisesti päätetyt?

Ryhmäpäätöksenteon etuja on kohtuu helppo löytää, näitähän mainostetaan kaikkialla. Suurempi tietomäärä ja kokemus tuovat useimmiten laajemman katsontakannan päätöksentekoon ja saattaa auttaa parempaan lopputulokseen pääsemisessä. Lisäksi päätettävän asian katsominen useammasta näkökulmasta voi auttaa tilanteen ymmärtämistä laajemmin. Useimmiten ryhmässä tehdyn päätöksen etuihin voi myös lukea päätöksen hyväksynnän. Kun päätöksentekoon on päässyt vaikuttamaan, henkilöt ovat usein halukkaampia hyväksymään päätetyt asiat.

Mitäpä jos ryhmään osuu esimerkiksi eri luonteenpiirteitä omaavia henkilöitä? Ujojen mielipiteet eivät tule esille, tai äänekkäimmät vievät toistenkin suunvuorot. Vastaavasti oman edun tavoittelu, politikointi ja ”oikeassa oleminen” korostuvat epäluonnollisiin mittasuhteisiin. Ryhmäkäyttäytymisen toisessa ääripäässä on taas liian yhtenäinen ryhmähenki, jossa kukaan ei uskalla olla eri mieltä. Kaikissa näissä tapauksissa ryhmän perustehtävä ikään kuin korvautuu toissijaisilla asioilla.

Ryhmäpäätöksenteon eräs suurin heikkous on todellisen vastuun puuttuminen. Kun päätös tehdään ja vastuu jaetaan yhdessä, silloin itse asiassa mitään ei ole päätetty eikä kukaan ole mistään vastuussa. Uskon, että tästä löytyy jokaisen työyhteisön palaverikäytännöistä eläviä esimerkkejä! Ryhmäpäätöksen paremmasta hyväksynnästä ei ole mitään hyötyä, jos vastuullista toteuttajaa ei löydy. Tämän kun yhdistää ryhmille tyypilliseen tapaan ottaa ryhmänä yksilötasoa enemmän riskejä, lopputulos voi olla jopa katastrofaalinen.

Listaan esille tulleita ryhmäpäätöksenteon etuja ja haittoja:

Edut:

  • syvempi tietotaito
  • suurempi kokemuspohja
  • eri näkökulmien tuoma laajempi katsontakanta
  • päätöksenteon hyväksyminen

Haitat:

  • Hiljaiset/äänekkäät ryhmäläiset
  • liiallinen ryhmähenki
  • yksilölliset eduntavoittelut, politikoinnit
  • toissijaisiin tehtäviin paneutuminen
  • vastuun pakoilu, vastuuttomuus

Kun yhteisöllisen, ryhmätyöskentelyn päätöksenteon etuja ja haittoja vertailee, enää ei voi olla lainkaan niin varma, että ryhmäpäätöksenteko on ainoa oikea ratkaisu!

Explore posts in the same categories: johtaminen

Avainsanat: , , ,

You can comment below, or link to this permanent URL from your own site.

4 kommenttia : “Mikä joukossa tiivistyy?”


  1. Hei,
    kommentistani artikkeliisi kasvoi oma artikkeli.

    http://wanhadynamo.blogspot.com/2010/10/ryhmapaatoksenteko-on-huonosti-toimiva.html

    Toivottavasti keskustelu tästä tärkeästä aiheesta jatkuu.

    • kjuuti Sanoo:

      Kiitos linkkivinkistä!

      Kirjoituksessasi on paljon asiaa. Päätöksenteon tueksi laajempaa näkökulmaa kannattaa hyödyntää, mutta yhteisvastuullistä päätöksentekoa pysty kunnolla toteuttamaan.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.