Ensimmäisen seuraajan tärkeys
Viime viikolla astuivat maanteiden talvinopeusrajoitukset voimaan. Erityisesti pääväylille tämä aiheutti välittömästi normaalia enemmän jonomuodostelmia.
Vanha sanontahan kertoo, että tosiasiallisesti jonossa toinen autoilija on jononmuodostaja.
Näissä autoletkoissa itsekin useita tunteja viettäneenä mietiskelin tämän viisauden soveltamista johtamiseen.
Mitä johtaminen on? Olen itse käyttänyt aikaisemmissa kirjoituksissa seuraavaa määritelmää: johtaminen on rooli, joka edesauttaa tavoitteellista toimintaa ja jossa vaikutetaan toisten käyttäytymiseen, organisoitumiseen, asemaan ja viestintään. Johtaminen on siis esimerkiksi prosessin, toiminnan, käyttäytymisen, ennakkoluulon tai vaikkapa uskomuksen muuttamista ja siihen vaikuttamista.
Muutosjohtamisessa tämä vaikuttaminen erityisesti korostuu, kuinka varmistaa haluttu muutos? Autojen jonoteorian mukaan muutoksen aiheuttaa johtajasta seuraava henkilö. Ensimmäinen seuraaja.
Johtamista on hyvin hankala toteuttaa, jos seuraajaa tai seuraajia ei ole!
Nämä ensimmäiset seuraajat, useimmiten myös muutosagenteiksi kastetut henkilöt ovat johtamisen kulmakivi. Ilman seuraajia johtajaa voisi kuvailla yksinäiseksi ristiretkeläiseksi tylsine taisteluvälineineen ja viesteineen.
Johtajan ensimmäisten seuraajien tärkeyden oivaltaminen auttaa koko muutosjohtamisen ymmärtämistä. Nämä ensimmäiset seuraajat muuttavat yksinäisen johtajan oudot ajatukset hyväksyttäviksi. Samalla ne luovat kriittisen massan muutoksen toteuttamiseksi.
Musiikkialalla ja hieman myös johtamispiireissä vaikuttanut Derek Sivers on julkaissut Youtubessa tähän aiheeseen täydellisesti soveltuvan videon (jos video ei toimi, klikkaa videoon tästä):
Explore posts in the same categories: johtaminenTämä on johtajalle erittäin tärkeä opetus. Saadaksesi muutoksen aikaan, varmista itsellesi ensimmäinen seuraaja!
Avainsanat: johtajuus, johtaminen, muutosjohtaminen, seuraaja, seuraajuus
You can comment below, or link to this permanent URL from your own site.
marraskuu 1, 2010 klo 21:28
Näin se todella menee. Pienessä joukossa johtaminen on usein muuten paljon vaikeampaa kuin pienessä, johtuen varmaan juurikin siitä, että sitä letkaa ei muodostu ts. se letka ei ole tarpeeksi pitkä jotta marssijärjestys olisi tarpeeksi selvä.
Viittasin muuten heinäkuussa 2009 itsekin (kulman kautta) tuohon samaan videopätkään: http://www.samulikoivulahti.net/2009/07/hitin-syntymiseen-ei-tarvita-hyvaa.html
marraskuu 2, 2010 klo 14:21
Terve Koivulahti!
Hyvä että toit viittauksesi esille. Hitin ja johtajuuden syntymisessä on hyvin paljon yhteisiä piirteitä. Kummassakaan ei välttämättä ole kyse ainutlaatuisuudesta tai ylivoimaisuudesta, vaan pikemminkin mainitsemistasi psykologisista ryhmädynamiikan ilmiöistä.